Rakkaus.

Kuten otsikkoni jo sen iloisesti ilmaisee, tämän blogipostauksen aiheena on rakkaus. Rakkaus on itsessään jo niin suuri ja laaja, sekä monella tavalla tulkittava ja tunnettava asia että sitä on hauska käsitellä.

Se miten olen tullut havainneeksi miten rakkaus nykyään yleisesti käsitetään ja puhutaan on seurustelusuhde rakkaus, tai sitten vanhempien välinen rakkaus. Puhutaanko ystävien välisestä rakkaudesta niin suuresti, onko rakkaus asioihin niin hyväksyttyä? Voivatko ystävät olla yhtä rakkaita, ja rakkaus ystävienkin välillä yhtä suurta ja mahtavaa kuin esim. perheen tai seurustelukumppanirakkauden?

Itse näen rakkautta vain erilaisena ja miten sen kokee, seurustelussa rakkaus on erilailla omistautumista ja itsensä jakamista.  Perheessä ehkäpä siihen on kasvanut luottamukseen ja rakkauteen kuinka tuntenut itsensä kasvatetuksi ja siitä että joku on sinuun ollut sitoutuneena, mutta siinä ei silti vältämättä ole ystävyyttä vanhempien kanssa vaikka vanhemmistaan pitäisikin.

Se että näkee jotkut ihmiset ja osaa arvostaa ja pitää jotain asioita tärkeämpinä vaatii sitä että näkee ne myös kauempaa ja etäisyydellä, kumminkaan ystävyys ei siitä kärsi vaan etäisyys ei häiritse ja osaa arvostaa yhteistä aikaa enemmän ja tärkeänä.

Kuten seurustelusuhteessa, kun näkee paljon toista niin voi alkaa pitää itse tiedostamatta itsestäänselvyytenä. Jos on yhteisiä menoja, asioita ja menoja ja tekemisiä päivisin ja näkee vaikkapa iltaisin niin on enemmän puhuttavaa ja taas aika on enemmän arvostettua ja ehkäpä rakastaminen on helpompaa.

Olen myös miettinyt sisaruksia, useasti sisarukset rakastavat toisiaan myöskin tiedostamatta, ehkä syynä on se että heidän oletetaan rakastavan, ovat sisaruksia, heistä on pidetty huolta ja he ovat kasvaneet samassa ympäristössä, pidetään siis toisistamme huolta. 

Ystäviä saadaan lähes koko elämän ajan, otetaan ihmisiä jotka ovat mielenkiintoisia ja samoista asioista, jotkut ystävät jäävät myös samasta syystä pois koska kasvaa erilliset kiinnostukset ja ajatukset ja ei enään tunne samaa yhteyttä. Mutta voiko ystävää rakastaa ja voiko siihen kasvaa samanlainen suhde kuin perheeseen, vai aidompikin? Kun sidoksena ei ole perhesiteet ja "pakko" vaan kiinnostukset, ja ehkäpä yhdessä kasvaminen ja tunteminen, jakaminen sekä antaminen. 

Rakkautta voi katsella ja kertoa, sitä voi tuntea ja laulaa. Sitä ei voi vangita, mutta voiko ihminen silti rakastaa myös niitä ihmisiä mitä se ei tunne, luoda tunnesidoksia ihmisiin ja kuvitella heille tarinan. Meidän on helppo pilkata ihmisiä telkkarissa, tai tuntemattomia örrimöykkyjä, mutta heilläkin rakkaus on ollut jonkinlaisessa roolissa, joko liikana, tai liian vähyytenä tai ihmismielen kierouttamana. Se on myös halu kasvaa ja ymmärtää.

Rakkautta myös osoitetaan myös pitämällä jonkun musiikista, jalkapallojoukkueesta, niin että räyhätään ja huudetaan sen puolesta viimeiseen asti ja puolustetaan sitä kumminkaan välittämättä muista, tai että se olisi oikein heille välittää asiasta mistä he pitävät.

Ihmiset välittävät muusikon musiikista mutta tallovat hänet allensa repiessään vaatteita tämän yltä, onko tämä kunnianosoitus, entä jos häntä oltaisiin ajateltu ihmisenä ja kunnioitettu ihmisenä kuten sinuakin.

Tai se että hakkaat ja räyhäät vastakkaisen jääkiekko_joukkuuen_  kannattajia koska omasin parempi. Eikö pitäisi hyvässä hengessä kannustaa omaansa? Koska eihän sitä mikä sinulla on olisi ilman sitä toista. Niin miksei voida välittää myös siitä toisesta ja kunnioittaa sitäkin samalla tavalla.

Mutta jokaisella ihmisellä on omat makunsa ja tunteensa, siksi ei voikaan sanoa että on olemassa oikeaa rakkautta, tai että olisi oikein myöskään arvostella sitä, mutta pitäisi sillä olla omanlaisensa oppimisensa ja rajansa, mutta kaikki pohjustuu rakkauteen joten miten voi vangita asiaa jolla ei ole rajoja? Rakkaus on luopumista, oppimista, antamista, jakamista, ymmärtämistä, kehittymistä, elämää. Samanlailla kuin koko maailma on päätön, ja koska asiat kehittyvät niitä on vaikea vangita tai oppia hallitsemaan. 

Rakkaus tarvitsee kukoistakseen muita, koska ihminen on vain sellainen. Puu kaatuu yksin metsässä ilman että sitä kuulee, mutta ihmisen sen nähdessään ja tuntiessaan ja kertoessaan eteenpäin voi sen muukin kokea. 

Se että rakastan sitä ihmistä niin paljon mitä voi rakastaa, olisinko oppinut rakastamaan ilman muita, olisinko oppinut rakkautta niin paljon? Olisiko hän oppinut tukemaan ja olemaan jos emme olisi oppineet toisiltamme ja muilta.

Viime postauksestani on hetki, syystä jos toisesta, haluan kirjoittaa inspiroituna ja hyvästä aiheesta.

Jatkan myöskin aiheesta todennäköisesti myöhemmin.

Suomen kansa.

Suomalaiset, tuo uljas ja raavas yhtenäinen kansa. Suomalainen kulttuuri, suomalainen kauneus, suomalainen luonne, sen oikut ja ilot.

Suomalaiset ovat hauskaa populaatiota, sitä ei tietenkään voi yleistää koska tottahan toki jos sanot jotain yleistävää, niin tyylikkäästi joku käy heti sanaharkkaan että ei voi yleistää.

Suomalaisuus on kaunista, sillä me seuraamme muiden vanavedessä, emmekä voi sitä myöntää sillä meillä on sellainen tahto, ja sen mitä me tahdomme sen me myös saamme, ja se mitä emme saa tai sitä että emme tiedä, niin sitä ei myönnetä vaan kynsin ja hampain siitä pidetään kiinni kunnes on tyylikkäästi hermoraunion parralla TAI!

En puhu TAI LONG, tai muusta ulkomaankulttuurista jos se ei vielä käynnyt selväksi.

Suomalaiset päästävät paineensa ulos sillä tutuimmalla suomalaisella tavalla, no tottakai alkomaholin avulla! Kun teemme pitkää päivää töissä, siellä mikä ei edes kiinnosta, tai kiinnostaa mutta en tiedä miksi tai miten, stressaannun mutta koska olen siinnä jamassa missä olen ja siinnä on turvallista nyt, niin en sitä vaihda. SIKSIPÄ, suomalaisena olen oppinut sen jalontaidon.

Vapaudun kaikesta, unohdan muut ihmiset, käyttäydyn kuin idiootti, sillä minua ei kiinnosta muut ihmiset, ja minulla on täysi oikeutus tähän! Kuka minulle saarnaa siitä, kenellä on oikeus siitä sanoa, saamarin hihhulit! Minä jätän pulloni mihin tahdon, minä huutelen mitä tahdon, ja olen töykeä mitä tahdon, olen maailmanherra!

Ja se mitä muille sanon! "Onhan minulla tähän oikeus, pitää vähän relata välillä että jaksaa, ohoh väsyttääpä hirveästi en kyllä jaksais tehdä töitä näin raskaan viikonlopun jälkeen".

Se että ajattelisin asian ja sen jälkeen unohtaisin ja tekisin muuta niin rentoudunkin näin mukavasti, se on hyväksyttävää ja se pitää opettaa nuorillekin sekä muutenkin.

Mutta jotta tästä ei tulisi totaalista alkomaholi saarnaa niin kerrottakoon, alkoholihan on hyvästä kansalle, sen rajat kuten kaikki tiedämme osaamme, ja jos emme, niin opimme. 

Se että haluamme rajoja, sitä emme halua, me saamme rajat muualta, yhteiskunnasta, perheestä, ystäviltä, universumilta. Mutta tämä on minun lupani päästä rajojen ulkopuolelle, minun oikeuteni tarttua tehdä mitä lystän.

Mutta valta on hauskaa, ja sen me haluamme tuntea sen pienen hetken.

Samalla tavalla, tartun tietokoneeseen, unohdan kaiken ja rentoudun muulla ei ole väliä. Tartun ihmissuhteisiin, hallitsen olen ilkeä ja käytän hyväkseni, se on minun oikeuteni ja minun vaatimukseni.

Se että satutan ihmisiä käytökselläni, lapseni saavat nyt odottaa hetken, äitillä on oikeus relata nyt, otetaan yksi, otetaan toinen, oho! Painu nyt vittuun siitä kakara, en mää sulle sitä tee mitä lupasin.

Mutta monet ihmiset tarvitsevat sitä, ja näin kuuluukin olla, koska muutenhan kaikki olisi aivan liian yksinkertaista ja helppoa, ihmiset tarvitsevat sen pakokeinon ja se on oikeutettua.

Muuten meillä olisi enemmän ja hauskempia psykopaatteja, auttakaa vain silti toinen toisianne iloisesti.

Tämä teksti kumpusi iloisesti kokemastani, ja muutenkin tämänhetkisestä mielentilasta ja monista muista ajatuksista ja kokemuksista.

Ensimmäinen Virsta.

Näin blogista kertoen ja yleisesti kertoen.

En ole ikinä oikein päässyt suuresti mukaan blogikulttuuriin, se vaikuttaa ihan hauskalta mutta niitä on miljoonia ja laatu vaihtelee niin käytännöllisestä, kuin turhaan vuodattamisene, kuin myös hauskaan sellaiseen.

Kumminkin jotta en voisi sitä tuomita, niin olen pitkän ajan jälkeen päättänyt kokeilla ja ilmaista itseäni sen kautta.

Pyrin puhumaan blogissani ihmisistä, aidosta elämästä, siitä mitä olen kokenut ja näen muualla, ja itsessäni ja ympärilläni. 

Inhimillisyydestä, ja mahdollisesti myös kulttuurissa jossa elämme, myös "taiteesta".

Ihmisissä on niin paljon kerrottavaa sillä niitä on kaikissa muodoissa, ilkeästä ystävällisiin, ja sokeisiin ihmisiin jotka harvemmin näkevät hirveästi eteensä, sekä laajakatseisista ylhäältä katsovista nöyriin ja mukaviin.

Pyrin myös miettimään ja keskustelemaan itseni kanssa, yhteiskunnan muutoksista ja sen käymistä asioista, mutta niin että tästä blogista voi saada myös kiinni ne jotka lukisivat myöhemmin. Tulen myös varmaan lisäämään kuviakin jotka liittyvät aiheisiin tai sitten eivät kuten tämänkin lauseen arvo on todella suuri.

Toivon myös saavani paljon keskustelua aikaan, joten reippaasti kommentoimaan. Myös ihan oikeassa elämässä voi tulla keskustelemaan, ja hyvällä mielellä jakamaan mielipiteitä ja ajattelemaan, ja päättömästi ölisemään.

Se mikä minut saa tämän kirjoittamaan, ja mitä uutta tässä blogissa voi olla?   Uskon kokeneeni elämän paljon aikanani, ja saaneeni paljon näkökulmaa elämään monien rankkojenkin kokemusten ja paikkojen kautta, olen muuttanut monesti elämässäni ja vaihtanut kouluja, sekä ollut niin monen erilaisten ihmistyyppien sekä ryhmien kanssa tekemisissä.  Että luulen kokevani olemaan valmis myös antamaan ehkä sitä kautta ihmisille jotain, puhumalla itselleni tärkeistäkin kanavoimisasioista ja vertaamalla niitä.